Teema:
Turvetuotanto vaikuttaa niin hallitustyöhön, kuntapäätäntään kuin yksilöihinkin kuluttajina ja kansalaisina. Teemaviikolla Suomanifesti yhteistyökumppaneineen haluaa kiinnittää huomion kuntatason turvetuotantoon, ja siihen, miten se vaikuttaa paikallisesti.
Pirkanmaalla sähkönsiirron kaikkiin kotitalouksiin hoitaa Tampereen kaupungin omistama liikeyhtiö Tampereen Sähkölaitos. Se on ainoa toimija alueella, joten yksittäinen pirkanmaalainen ei voi valita sähkösiirtäjää, vaan sähköntuottajan. Tampereen Sähkölaitos välittää sähköä ja myös tuottaa sitä, kuten kaukolämmön.
Pirkanmaalaiset ovat siis tilanteessa, jossa he saattavat tahtomattaan tukea turvetuotantoa, sillä Tampereen Sähkölaitos käyttää kaukolämmön tuotannossaan puun polttoa, jossa sidosaineena turvetta. Tällä hetkellä jyrsinturvetta käytetään tuotannosta 25%.
Mistä turve hankitaan? Valtion omistamamalta Vapo oy:lta eli valtionyhtiöltä, joka tuottaa energiaa muun muassa turpeesta ja puupolttoaineista sekä aktiivihiiltä turpeesta. Turvetta tuotetaan tuotantoalueiksi muutetuilta soilta, kuten Kihniön Talasnevalta.
Tällä hetkellä yleinen ilmapiiri, poliittinen tahtotila ja markkinavoimat ovat kallistumassa turpeen polton lopettamisen kannalle. Myös Tampereen Sähkölaitos aikoo ottaa käyttöönsä vuonna 2022 uuden Naistenlahti 3-voimalansa, jonka polttokattiloihin ei enää tarvita lainkaan turvetta. Se kuitenkin jatkaa edelleen Naistenlahti 2:n käyttöä, perusteenaan se ettei Suomesta saa vielä tarpeeksi “ilmasto- ja ympäristöystävällistä” biomassaa eli lähinnä metsäteollisuuden sivutuotetta puuhaketta, joten turpeen polttoa päästään vähentämään vaiheittain vuoteen 2030 mennessä.
Monet turpeen energiakäyttäjät taas ovat uutisoineet viime aikoina voimakkaasti esimerkiksi Oulun seudulta siirtyvänsä nopeasti pois turpeen poltosta, sillä turpeen käyttöä pidetään taloudellisesti tuhoisana. Suomanifesti ihmettelee myös edelleen, miksi Tampereen Sähkölaitos on investoinut miljoonia uuteen POLTTOkattilaan, vaikka nykyisen ilmastokriisin aikana ei tulisi polttaa mitään. “100 % uusiutuva biomassa” on ongelmallista, kuten Tampereen Sähkölaitos itsekin sanoo, saatavuutensa takia, ja myös siksi että kuten mm. Greenpeace on toistuvasti paljastanut, puuntuotto Suomessa ei ole kestävää vaan jatkuvasti hakataan ja käytetään suojeltuja ja suojeluarvoltaan arvokkaita metsiä. Myös “100 % uusiutuva biomassa”- termi voi johtaa (ilmasto-)harhaan, kun kyse on siitä että ensin hiilivarasto poistetaan elonkehästä (hakataan puu), sitten se poltetaan (hiili vapautuu ilmakehään) ja sitten odotetaan vähintään 20 vuotta hyvää hiilensidontaa uuden puun kasvettua. Kuitenkin useat kaukolämpöä tuottavat toimijat ovat siirtyneet kokonaan energiamuotoihin, joissa ei käytetä lainkaan polttamista (esim. Vatajakosken Sähkö), joten olisi mahdollista valita toisin.
Silti Kihniössä on Vapo voittanut oikeusteitse luvan saada ottaa käyttöönsä uusia alueita Talasnevalta. Suomanifesti kysyykin, miksi edelleen vuonna 2021 raivataan uusia alueita turvetuotannolle? Miksi tuhotaan taas uusi suoalue? Mihin käyttöön turve menee, viedäänkö se edelleen, vuonna 2021 Naistenlahteen poltettavaksi vanhassa kattilassa? Kuinka kauan tämä jatkuu?
Kun tamperelainen tänään kömpii lämpimään kotiinsa, voi samalla miettiä miten se patteri lämpiää. Vuonna 2021.